Mhy Etelä-Suomi on avannut Riihimäelle uuden toimiston

etela-suomi

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomen uusi toimisto Riihimäellä on avattu, ja samalla Jokelan ja Lopen toimistot ovat sulkeneet ovensa.

Uusi toimisto sijaitsee Riihimäen Prisman kanssa samassa rakennuksessa, toisessa kerroksessa, kauppakeskus Atomin aseman puoleisessa päädyssä.

Vaikka toimipisteiden sijainnit muuttuvat, metsänomistajien palvelut jatkuvat normaalisti ja tutut metsäasiantuntijat sekä muu henkilöstö ovat asiakkaiden käytettävissä aivan kuten ennenkin.

Myös Hausjärven toimisto ja sen palvelut siirtyvät myöhemmin Riihimäen tiloihin, sillä Hausjärven kiinteistö on myynnissä. Hausjärven toimiston sulkemisen aikataulusta tiedotetaan myöhemmin.

Riihimäen uusi toimisto palvelee jo asiakkaita, mutta virallisia avajaisia vietetään alkusyksystä. Avajaisten ajankohdasta ja ohjelmasta kerrotaan tarkemmin lähempänä.

Riihimäen toimiston yhteystiedot

  • Etelän Viertotie 2, 11100 Riihimäki 
  • 03 8554300
  • etela-suomi@mhy.fi
Asiantuntijoiden yhteystiedot

Ajankohtaista

  1. Luonnonarvomarkkinat ottavat ensiaskeleitaan – pilottikohteet avaavat tietä uusille mahdollisuuksille metsänomistajille

    Luonnonarvomarkkinat ottavat ensiaskeleitaan – pilottikohteet avaavat tietä uusille mahdollisuuksille metsänomistajille

    Etelä-Suomi

    Luonnonarvopalvelut aktiiviseksi osaksi metsätaloutta -hankkeessa kehitetään uusia käytännön työkaluja, joilla luonnonarvot voidaan tuoda osaksi metsätalouden palveluvalikoimaa ja metsänomistajien tulonmuodostusta.

    Lue lisää
  2. Puukaupan painopiste siirtyy syksyyn – Tarkastele toukokuun puun hintoja

    Puukaupan painopiste siirtyy syksyyn – Tarkastele toukokuun puun hintoja

    Etelä-Suomi

    Puukauppavuoden 2026 ensimmäinen puolikas on ollut rauhallisempi verrattuna viime vuoteen, mutta näkymät loppuvuodelle ovat edelleen valoisat.

  3. Palvelemme sinua myös kesällä – sovi tapaamiset etukäteen

    Palvelemme sinua myös kesällä – sovi tapaamiset etukäteen

    Etelä-Suomi

    Toimistomme ovat avoinna koko kesän, mutta palvelemme ajanvarauksella eli sovithan tapaamiset etukäteen.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.