Muista metsäveroilmoitus - Tilaa metsäveroilmoituksen täyttöpalvelu! Lue lisää

Kun hakkuuaikomus tyssää luontokohteeseen - esimerkki edunvalvonnan tärkeydestä

kymenlaakso

Tämä on kertomus eteläisestä Kymenlaaksosta, jossa kaavamerkinnät pysäyttivät uudistuskypsän kuusikon hakkuun suunnittelun. Yleiskaavan merkintänä kohteella oli lyhenne MM eli ”maisemallisesti arvokas metsäalue”. Lisäksi kohde oli osa ”luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeään aluetta”. LUO-merkinnän perusteena oli ”lepakoiden tärkeä ruokailualue tai siirtymäreitti”. Lisäksi kaavassa vaadittiin hakkuulle maisematyölupaa. 

Yleiskaavan laatinut kunta antoi ohjeeksi, että suunniteltu uudistushakkuu on kunnan puolesta ok, eikä maisematyölupaakaan tarvita, mutta lepakoiden huomiointi pitäisi vielä varmistaa ELY-keskukselta. Sieltä saadut ohjeet pysäyttivätkin sitten koko hankkeen. ELY antoi luvan vain varovaisiin harvennuksiin tai jatkuvan kasvatuksen hakkuuseen.

Metsänhoidollisesti haastava yhtälö

Kun kyse oli uudistuskypsästä kuusikosta ja sijainti lähellä tuulista merenrantaa oltiin haastavassa tilanteessa niin metsänhoidon kuin metsänomistajan talouden kannalta. Vanhan, osin lahovikaisen kuusikon harventaminen johtaisi suurella todennäköisyydellä jatkuviin tuulituhoihin ja edelleen myös kirjanpainajan leviämiseen. Eikä jatkuvan kasvatuksen hakkuulle ollut puuston rakenteen puolesta edellytyksiä. Vaikka kohde oli pienehkö, alle hehtaarin kokoinen, arvioitiin puuston myyntiarvoksi noin 18 000 euroa. 

Apua edunvalvonnasta

Tässä kohtaa puukauppaa valtakirjalla hoitanut metsänhoitoyhdistys ”painoi edunvalvontanappia” ja lähti yhdessä MTK:n kanssa hakemaan ratkaisua tilanteeseen. Keskustelu aloitettiin ELY:n virkamiehen kanssa ja pian oltiinkin maastossa tutustumassa kohteeseen - mukana maanomistaja, ELY:n virkamies, mhy:n metsäasiantuntija ja MTK:n kenttäpäällikkö. 

Maastokierroksen aikana ratkaisu alkoi vähitellen hahmottua eli mitkä hakkuutoimet juuri tässä kohteessa olisivat mahdollisia ja toimivia, niin maanomistajan, maiseman kuin lepakoidenkin kannalta. Keskustelujen lopputuloksena päädyttiin siihen, että järeät kuuset hakataan mutta kuvion kivikkoisen alueen järeät männyt jätetään siemenpuiksi ja ylläpitämään metsäistä maisemaa koska niiden arvioitiin kestävän tuulta riittävän hyvin. Lisäksi päätettiin säästää kaikki lehtipuut sekä pienet kuuset, etenkin ryhmissä olevat.

Kaikki osapuolet olivat lopulta tyytyväisiä näihin suunnitelmiin, ja metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija pääsikin nopeasti jatkamaan keskeytyneen puukaupan kilpailutusta ja hakkuun toimeenpanoa. 

Yhdessä tekeminen parantaa onnistumismahdollisuuksia

Mitä tarinasta voi oppia vastaisen varalle? Rakentava keskustelu ja kaikkien osapuolten kuuntelu auttaa hyvään alkuun. Ja viranomaisilta kannattaa kysyä ja varmistaa, mitä kaavamääräyksillä tai muilla ohjeilla tarkoitetaan, jos niissä on vähänkään epäselvyyttä tai tulkinnanvaraa. Aivan ratkaisevaa oli käydä yhdessä maastossa tutustumassa olosuhteisiin ja pohtia mikä ylipäätään olisi mahdollista kohteen olosuhteissa.

Tapaus on myös hyvä esimerkki siitä mitä metsänhoitoyhdistyksen edunvalvonta voi käytännössä olla. Umpikujasta päästiin nopeasti yli ja metsäomistaja pääsi hyödyntämään metsäomaisuuttaan vain lyhyeksi jääneen viiveen jälkeen. 

Erikseen on vielä mainittava MTK:n asiantuntijoiden taustatuki metsänhoitoyhdistyksen paikalliselle edunvalvonnalle. MTK:n valtakunnalliset maankäytön ja juridiikan asiantuntijat tarjosivat hyviä neuvoja, miten tilanteessa voisi ja kannattaisi edetä. Taustakeskustelua käytiin myös siltä varalta, että ratkaisua ei löytyisikään neuvottelujen kautta. Vaihtoehtona oli korvaustoimituksen käynnistäminen kaavarajoituksen aiheuttamasta taloudellisesta haitasta. Näissä tilanteissa ensisijaisena vaihtoehtona pidetään kuitenkin neuvottelujen tietä, mikä tällä kertaa myös onnistui hyvin.

Jouni Väkevä

MTK Kenttäpäällikkö

MTK Metsänomistajat -linjan Kaakkois-Suomen kenttäpäällikkö

Liittyvät bloggaukset

  1. Metsän lannoituksen verohyödyt 

    Metsän lannoituksen verohyödyt

    Jenny Alho

    Kymenlaakso

    Metsän lannoitus sopii jokaisen metsänomistajan tavoitteisiin. Kukapa ei haluaisi oman metsänsä tuottavan järeämpää tukkipuuta, samalla hiiltä sitoen ja parantaen metsän taloudellista tuottoa. Etukäteen suunnittelemalla lannoituksen verotusta on mahdollista keventää käyttämällä menovarausta. Menovarauksella tarkoitetaan tilannetta, jossa osa metsätalouden pääomatuloista varataan käytettäväksi tulevina vuosina metsänhoitoon. Menovarauksen ansiosta kuluvan vuoden verotaakka kevenee.

    Lue lisää
  2. Metsänomistajana sukupolvien ketjussa

    Metsänomistajana sukupolvien ketjussa

    Tarja Olli 

    Kymenlaakso

    Olen Tarja Olli, kotkalainen maa- ja metsätalousyrittäjä ja metsänomistaja. Minusta tuli metsänomistaja sukupolvenvaihdoksen kautta vuonna 2016. Samana vuonna lähdin ehdolle metsänhoitoyhdistyksen vaaleihin ja pääsin Kymenlaakson metsänhoitoyhdistyksen valtuustoon ja myöhemmin hallitukseen. Nyt toimin hallituksen jäsenenä kuudetta vuotta ja ensimmäistä kautta hallituksen varapuheenjohtajana.  

  3. Mikä on ympäristötuki?  

    Mikä on ympäristötuki?

    Jenny Alho

    Kymenlaakso

    Ympäristötuki on Suomen Metsäkeskuksen myöntämä tuki arvokkaille luontokohteille. Ympäristötuki on osa Metka-tuki järjestelmää. Ympäristötukea voi saada pääsääntöisesti metsälain 10 §:ssä mainittujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämiseen eli niin kutsutuille metsälain kymppi pykälän kohteille. Tukea voidaan myöntää myös muihin monimuotoisuuden kannalta arvokkaisiin kohteisiin.